hupi

Pääsiäisreissut

Pääsiäiset vietän ystäväni Elinan kanssa, jossain. Tästä on tuleva perinne, toivomme niin. Pääsiäisperinteellä ei ole vielä mittavaa historiaa. Ensimmäinen pääsiäisreissumme toteutui vuonna 2013. Tuo irtiotto suuntautui Kööpenhaminaan. Vuonna 2014 vietimme pääsiäispyhät Berliinissä.  Reissumme vuosittaista ajankohtaa on tarkoitus muuttaa pääsiäisestä kesään. Pääsiäinen on nimittäin liian hiljainen hetki reissata Euroopassa: paikat on pyhien takia kiinni, paitsi kirkot, joissa myös olemme kovin kolunneet, mutta kiva olisi nähdä myös kaupunkien arkista vilinää ja tavallista menoa. Kesän 2015 reissumme suuntasi Skotlantiin. Ja kesällä 2016 olisi tarkoitus mennä Budapestiin. Lähivuosina saatamme edetä eteläisempään Eurooppaaan ja pidemmällekin niin, että vuonna 2023, kun täytämme 50 vuotta, reissu suuntautuu paratiisisaarille ja kestää pääsiäispyhiä pidempään.  

 

Miniatyyri-kasvimaa

Parina viime keväänä olen kylvänyt 1,5 neliön kasvatuslaatikkoon muutamat siemenet. Viljelijän tyttärenä tällainen miniatyyri-kasvimaa on aivan riemastuttava puuha. Kasvua on kiva seurata, satoa riittää mukavasti salaatin lisäksi ja mausteeksi, mutta työtä ei ole nimeksikään. Nyt kesällä 2014 ensimmäiset rikkaruohot saapuivat vasta helteiden myötä ja nekin poistuivat lähes tuimalla katseella. Silti porkkanat kasvaa ja rucolat rehottaa.  

Retkeily

Seinävuoren Rotkolaakso, kesä 2014

Savossa on upeita muutaman tunnin retkikohteita. Kesällä 2014 kävin toistamiseen Tuusniemen Seinävuoren Rotkolaaksossa. Rotkon kiertää 2,5 kilometrin kävelylenkki, jonka molemmissa päissä on komeat korkeuserot. Paikka ei sovellu korkeanpaikankammoisille eikä pikkulapsille.  
 
 
 
 
 
 
Kalajanvuori, Rautalampi, kevät 2014
Työpaikan virkistyspäivänä kiivettiin pikkuporukalla Rautalammin Kalajanvuorelle. Paikka on upea ja sinne kannattaisi mennä uudestaan ruskan aikaan. En yritäkään kuvata paikan kauneutta, koska joku on tehnyt sen jo minun puolestani.
 
 
Kiinanmuuri, kesä 2014

Hiukan haastavammat patikoinnit löytyi Pekingin reissulla kesäkuussa 2014. Ensin nousimme hissillä kunnostetulle Kiinanmuurin pätkälle, kävelimme tovin ja laskimme liukumäkeä pitkin kelkalla takaisin alas laaksoon. Seuraavana päivänä seikkailimme ja lähdimme kiipeämään rapistunutta muuria pitkin ylös vuorelle, tuntemattomaan. Kyseistä patikointireittiä myytiin saatesanoin "omalla vastuulla". Käärmeen luoma nahka oli hurjinta, mitä reisulla näiemme. Toisaalta, kaikki seurueessamme kompuroivat ainakin kerran, eivät kuitenkaan kohtalokkain seurauksin.

 

Viereinen kuva on kunnostamattomalta muurin pätkältä hyväkuntoisesta kohdasta. Kuvasta välittyy hurjat korkeuserot.