liikunta ja terveys

 

Sokeri ja gluteeni

 
Vatsa- ja ihovaivoihini kokeilin syksyllä 2014 ensin sokeritonta ja sitten gluteenitonta dieettiä. 
 

facebook-päivitykseni 5.lokakuuta 2014: Lopetin sokerittoman dieetin. 2 kk:n sokerittomuus toi lisää pirteyttä, selkeytti nälkä-kylläisyys-rytmiä ja opetti pois napostelemisesta. Vatsaoireita se ei poistanut. Huomenna alkaa gluteeniton. 

Sokeritondieetti oli yllättävän helppo toteuttaa, mutta apua vaivoihini se ei tuonut.

Gluteenittomasta-jaksostani ei päivityksiä löydy, vaikka tulosta syntyi. Aloitin jakson lokakuun 2014 lopussa ja jatkoin dieettiä tammikuu 2015 loppupuolelle. Gluteeniton ruokavalio poisti suurimman ongelman, joka on ollut pistävä alavatsakipu. Lisäksi dieetti vähensi turvotusta ja muita kenkkuja oireita. Jakson aikana huomasin, että gluteenin lisäksi suolistoani ärsyttää äkkinäinen runsas rasva, palkokasvit, lanttu/nauris/punajuuri sekä väsymys. Ainakin näitä kaikkia siis tulee välttää. Toisaalta, tammikuussa 2015 kokeilin ohraa ja kauraa, jotka eivät mitään vaivoja aiheuttaneet. Otin ne takaisin ruokavalioon. Myöhemmin lisäsin joukkoon vielä rukiinkin, niin että syön sitä silloin tällöin täysruisleivän muodossa. En siis vältä viljoista enää muuta kuin vehnää.  

Paljon olisi kirjallisuutta ja tietoa tarjolla tästäkin aiheesta, mutta en oikein jaksa niihin perehtyä. Oma tapani pikku kremppojen selättämiseen näyttäisi olevan kokeileminen.   

1.1.2016: paljon on tapahtunut sitten edellisten päivitysten. Lopetin vehnänsyönnin noin puoli vuotta sitten. Se on ollut ratkaiseva tekijä vatsavaivojen selättämisessä. Kaikki vakavammat vatsaongelmat ovat kadonneet vehnän välttämisen myötä. 

 

Kuntoilu 

Tuttavani julkaisi facebookissa listan suosikkikuntoilulajeistaan. Häntä matkien, tässä oma tämän hetken suosikkilistani:

 
maaliskuu 2015

1. retkiluistelu: nyt mulla on ihkaomat terätkin. enää puuttuu otolliset säät. surkea talvi ja surkea jäätilanne ovat tarjonneet minulle vain kolme luisteluelämystä Kuopion Ice Marathon -radalla. Silti nostan tämän lajin listan kärkeen. syyt: vauhdinhurma ja kokemus sulavasta etenemisestä.

2. kuntonyrkkeilu: kiitos kuuluu ex-työkaveri Leila Saramäelle, että päädyin kuntonyrkkeilytunnille. Olin jo karkaamassa raavaannäköisten äijien joukosta, kun Leila käännytti takaisin tunnille. Tehokasta liikuntaa, hyvää kehonhallintaa, oman etenemisen huomaa itsekin, aika menee siivellä ja on pirunhauskaa. suosittelen. 

3. vesijuoksu: aina yhtä huoletonta. Tykkään uimahalleista, vaikka näytänkin käyvän niissä eläkeläis-aikaan. Yleensä meitä on minä ja parit muut mummot altaassa ;). Laji on ihanan helppo: ei tule niska-hartiseutu kipeäksi (kuten uimisessa), tekniikan oppii heti ja tehokkuuteen voi itse vaikuttaa.

4. ohjatut tunnit: kahvakuula, body pump ja body balance. Oon käynyt 20 vuotta ohjatuilla tunneilla. Välillä on ollut vuosiakin paussia, mutta silti tämä on liikunnan muoto, jota olen kävelyn lisäksi aina harrastanut. Suosikkijumpat ovat vuosien saatossa vaihtuneet, ja viime aikoina olen käynyt lähinnä noilla tunneilla, mutta uusiakin voisin kokeilla ja kokeilen. Tunneilla tulee käytyä 2-8 krt/kuukaudessa, joten ainaisjäsenyyden lähisalille hankkineena voin sanoa, että yhdelle jumpalle tulee hintaa.   

5. boulderointi: vaikeaa, raskasta, lähes mahdotonta. Kuitenkin, vuoden-parin aikana olen jo useaan otteeseen seinälle kiivennyt ja pientä edistymistäkin olen taidoissani huomannut. tätä täytyy saada lisää, ei ehkä ihan harrastukseksi asti, mutta silloin tällöin nautittavaksi. suosittelen Kuopion Voema kiipeilykeskusta.

 

lisäyksiä huhtikuussa 2015

6. uinti: tyttäreni pärjäsi koululaisuinneissa hyvin, ja minulle tuli näyttämisen halu. Esiteininä treenasin uintia ja ennätin tekniikkaakin auttavasti oppia, ja ainakin sen verran, että vielä päihitän oman tyttäreni 25 m vapaauinnissa. 

7. wii-pelikonsolin tasapainopelit sekä jooga ja lihaskuntoharjoitukset: kotoilu-kuntoilua.  

8. laskettelu. Tässä lajissa pidin noin 20 vuoden tauon löytääkseni lajin 2-3 vuotta sitten uudelleen.Tarttisin hiihtokoulua ja kunnon välineet, noin ensi alkuun, sekä pelon selättämistä. Tahkon jyrkimmät rinteet ovat minulle mahdottomia, mutta esimerkiksi Kasurila ja suurin osa Levin rinteistä oikeinkin OK. Kasurilaa voisi muutenkin mainostaa: säästä riippumatta rinteet kunnossa, kaikki toimii / pelaa / on siistiä ja hyvä kahvila. Kaikin puolin hyvin toimiva pieni laskettelukeskus.